10.7.2008

Huivi / Garter Stitch Shawl

Aloitin huivin neulomisen kesäkuussa ajatuksenani helppo neule, jota voin neuloa missä vaan ja milloin vaan. Langaksi valitsin Rowanspun DK:t, joita olen hautonut tovin saamatta niistä aikaisiksi yhtikäs mitään.

Shawl from Rowanspun DK

Jälleen ainaoikeaa! Sitä on helppo ja ajatukseton neuloa keskittymistä vaativien neuleitten jälkeen tai välillä. Esimerkiksi Faux Russian Stolea neuloessa oli oltava tarkkana kuin porkkana ja seurattava kaaviota tarkkaan.

Shawl from Rowanspun DK

Huivi valmistui Asterholman lomaviikon ensimmäisenä päivänä. Leveimmillään leveyttä on lähes 2 metriä ja pituutta 90 cm (sivut n. 120 cm kumpikin).

Shawl from Rowanspun DK

Kun neuloin huivia mielessäni oli talvi ja kylmät pakkaspäivät. Kesäsää on tällä hetkellä kylmä ja villahuivikin kelpaa ja on kelvannut jo lämmittäjäksi. Kylmänä ja sateisena kesäpäivänä voi vaikka neuloa. Minulla on työn alla Sharon Millerin "River" (alkuperäistä ohjetta leveämpi versio) KnitPicksin Shadow-langasta. Lankakassissa on paksua 7 puikoilla neulottavaa ihanan pehmeää Natur Uldia kirjoneulevillapuseroon, Rowanspun 4ply -lankaa huiviin ja useampi kerä Hjertegarn Sock 4 sukkalankaa. Enköhän saa niistä jotain aikaiseksi.

Rauma in summer 2008

Shawl from Rowanspun DK

Huivi / Garter Stitch Shawl
Lanka/Yarn: Rowanspun DK (100 % villaa/wool) 2 vyyhtiä kutakin väriä (2 skeins each colour)
Puikot/Needles: 3,5 mm

Asterholma in summer 2008

15 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Aivan ihana huivi! Ainaoikein-pinta on niin kaunista...

Tahruska kirjoitti...

Onpa upea!

david santos kirjoitti...

Wonderful!!!
Happy Day.

Jonna kirjoitti...

Kaunis huivi!

pohjis kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus! :-)

Altocumulus kirjoitti...

Joskus yksinkertainen on kaunista, niinkuin nytkin! Todella tyylikäs huivi!

Ausifer kirjoitti...

Kaunis huivi! Yksinkertainen malli, mutta toimii ja tuo värit hyvin esille.

Johku kirjoitti...

Ihana huivi ja kauniit värit. Tekisi heti mieli vetaista se niskaan.

HPNY KNITS kirjoitti...

lovely! the colors are so organic and elegant.

helena kirjoitti...

Tyylikäs huivi ja jälleen kerran todella hienoja kuvia!

tiinaf kirjoitti...

Tulin jo uudemman kerran ihastelemaan tätä huiviasi! Tosi kaunis, harmoniset värit ja pelkistetty. Tykkään kovasti!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan yksinkertainen huivi. Mäkin olen neulonut viime aikoina mieluiten vain ainaoikeaa.

Edellisen postauksen paita on myös ihana.

MaryjoO kirjoitti...

I'm a lurker on your blog but couldn't help wanting to comment on your shawl -- the colors are wonderful and an "natural" inspiration for future work. It's calm and lovely looking!

Tita Carré kirjoitti...

hi i loved your site/blog, i have got a blog, go http://agulhaetricot.blogspot.com/
I am from Brasil.
Kiss
Roberta Bortoluzzi

anNu kirjoitti...

Kiitos taas kommenteista :-)

Thanks for your comments!