23.9.2008

Koukkuamista / Tunisian Crochet

Olen virkannut jonkin verran perusjuttuja kuten huiveja. Kerran virkkasin jopa kokonaisen ikkunaverhon, jota pidän itseltäni melkoisena huippusuorituksena.

Kokeilin ensimmäistä kertaa koukkuamista - neulomisen ja virkkauksen sekoitusta. Olen enemmän neuloja kuin virkkaaja, mutta avoin opettelemaan/kokeilemaan aina uutta.

Selailin viikonloppuna uusinta Novita-lehteä (syksy 2008), jossa koukkuamalla tehty huivi sai minut vallan innostumaan ja hankkimaan muutaman koukkuamiskoukun (2, 3 ja 3,5 mm). Novitalla on myynnissä pyöröpuikon tapaisia, joissa on puikkojen sijalla virkkuukoukut (5 ja 6 mm/80 cm). Niitä en kuitenkaan onnistunut löytämään kaupoista, jossa myydään Novitan lankoja.

Fingerless gloves

Kynsikkäät ovat testailua. Ei ihan sitä mitä halusin, mutta hauskat tehdä. Värien koukkuaminen oli myös uutta ja innostavaa. Tahdon tehdä tätä lisää. Lankana Novitan Florica.

Fingerless gloves

Novita-lehdessä on helpot, kuvalliset ohjeet koukkuamiseen kuten Suuressa neulonta- ja ompelukirjassa, joka löytyy kirjahyllystäni. Koukkuaminen (kutsutaan myös tunisialaiseksi virkkaukseksi) on virkkauksen ja neulomisen risteytys. Koukkuamiskoukku on myös neulepuikon ja virkkuukoukun sekoitus.

Tunisisan Crochet Hook

Arvuuttelin perheenjäseniltäni mitä nämä ovat ovat. Neulojat/virkkaajat tunnistavat tietysti heti koukkuamiskoukuksi sekä metallikehikon pitsihaarukaksi. Aion kokeilla onko minusta pitsihaarukan selättäjäksi.

Tunisian crochet hook

Kirjoja lisää kirjahyllyyn kiitos The Book Depositoryn.

Knitting books

Above - More knitting books thanks to The Book Depository.

Something different this time. My first but not last tunisian crochet project - fingerless gloves. Inspired by scarf pattern from finnish knitting magazine Novita. The yarn I used is Novita Florica.

I'm also the proud new owner of hairpin lace loom which means I want to try Hairpin lace too...

Fingerless gloves

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Strömsö:ssä oli juuri sunnuntaina koukkuamisesta ja näytettiin oikeen rautalankamallilla miten se tapahtuu.
kotisivuilta: http://svenska.yle.fi/matochfritid/hobbyartikel.php?id=2323
löytyy hyvät kuvalliset ohjeet miten homma toimii...

Täytyy tästä varmaan itsekin lähteä ostoksille :D Nuo sinun kämmekkäät on niin pirtsakat että tekee itsekin mieli jotain värikästä :D

weaverknits kirjoitti...

Oh, the mitts are beautiful. I, too, have a hairpin lace loom, but haven't gotten around to using it yet (I got it last year for Christmas!). Whatever you make might inspire me to get started!

Anonyymi kirjoitti...

Upeat värit!

Pirre kirjoitti...

Hienoa nähdä että joku muukin on innostunut koukkuamisesta ja olet saanut hankittua välineitä, erikoisliikkeestäkö? Näin koukkuamista Strömsö ohjelmassa ja innostuin heti ja tahdon menetelmää kokeilla tietty, mutta mietin vain että mistä saan koukkuamisvälineen...

Anonyymi kirjoitti...

Tuleepas siitä monivärisenä jännän näköistä! Täytyypä kaivaa koukkuamiskoukut esiin...
Onko tuossa vuorotellen mustaa ja väriä, vai onko musta ja värillinen lanka työstetty yhdessä?

Noo kirjoitti...

Imagessa oli ihana sinun tekemäsi neule! Mistäköhän ohjeen voi saada vai voiko sitä saada? Aivan mielettömän kauniit värit ja kuvio!

anNu kirjoitti...

Kiitos Tinka linkistä. En sattunut näkemään Strömsö-ohjelmaa kun tuli. Täytyypä tsekata linkki.

Weaverknits: Thanks again :-)

Päivikki: kiitos!

Piritta: Koukkuamiskoukkuja ostin lankakaupasta. Minulla on myös Novitan pyörövirkkuukoukut, jotka ovat kätevät isompaan työtä tehdessä. Kotimaisissa nettikaupoissa näyttää olevan aika hyvä valikoima koukkuamispuikkoja.

Juuli: Joo, vuorotellen työstetty. Haluaisin kokeilla eri värejä ja miten ne toimivat yhteen jne.n e

Noo: Kiitti kehuista! Palmikkopaita on neulottu omasta päästä eli siihen ei ole ohjetta olemassa. Olen erittäin huono ohjeitten tekijä! En saa aikaiseksi sitten millään. Toisaalta haluan pitää neulomisen hauskana, ohjeita tehdessä voisin ehkä stressaantua ja kadottaa neulomisen, luomisen ilon.