Koti-ikävä

Olen yllätys - yllätys kehrännyt taas ja jälleen vihreää villaa. Väri eroaa edellisestä vihreästä langastani, vaikkei sitä uskoisikaan. Kehrääminen sujuu taas. Olen työstänyt jo melkein rullallisen (vajaa 100g - reilusti enemmän kuin kuvassa näkyy) ja vieläpä kohtuullisen ohutta lankaa! Tummemman vihreä villa, jota on tarkoitus kerrata vaaleamman kanssa, odottelee vuoroaan. Tämä on edelleen kivaa. Mitä teen kun joudun palauttamaan rukin? Tiedän - alan harkita oman hankkimista.



Sain tänään kotiseudultani postia, asiakaslehden, jossa kerrottiin useammasta lapsuuteni ja nuoruuteni ajan tutusta ihmisistä ja paikasta. Luin kuulumisia haikeana, jo vuosia sitten kadonnut koti-ikäväni putkahti yllättäen esiin.

Viime kesänä vierailin monen vuoden tauon jälkeen synnyinseudulla. Ihmettelin miten mäet olivat madaltuneet, välimatkat lyhentyneet, puut kasvaneet ja talot rapistuneet. Tunsin paljon, oikein kuohuin. Olin puolisen vuotta kirjoittanut blogia kasarivuosistani, nuoruudestani ja käynyt läpi tunteita, paljon unohtuneita asioita elämästäni ja siitä mitä kylällä oli tapahtunut. Blogin merkintöjä ei ole enää tallessa, tuhosin ne edes tallettamatta niitä itselleni. Oikeat päiväkirjat on olemassa ja niistä en luovu. Sieltä löytyy jopa ensimmäiset merkinnät neulomisinnostuksestanikin.

Kesämökiltä pelastin vanhan Hartwallin pullokorin 60-luvulta ja toin mukani kotiin. Minun piti kunnostaa se, mutta en ole tehnyt muuta kuin puhdistanut sen ja tuskin teenkään enempää. Se on hyvä nyt sellaisena kun on - roisoisena, elämää nähneenä. Toimii hyvin vaikka villojen säilyttäjänä.



Pauligin kahvipurkit jätin kesämökin kettiöön kaappiin. Ehkä joku muistaa myös punaiset tarrat, joissa lukia riisia, jauhoja, kahvia ja ne liimattiin purkin takapuolelle?



Vanhaa paristolla toimivaa partakonetta - Philishavea - pitelin kädessäni ja muistelin edesmennyttä isääni. Kummallista - tunsin melkein partaveden tuoksun leijuvan huoneessa.



Jos mennään vieläkin taaksepäin - kauemmas aikaa kun minua ei ollut edes haaveissa kuten joskus lapsilleni kerron, kun he kysyvät missä he ovat olleet silloin ja silloin kuin heitä ei vielä ole ollut olemassa. Mietin toisinaan millaista elämä on ollut isoisovanhempieni aikaan ja varsinkin tänään olen asiaa ajatellut erityisesti.

En ole tainut juurtua vielä kunnolla minnekään.

Ehkä kehrään langan kierteitten väliin myös ajatuksia. Äitini aina nimittäin tapasi sanoa, että neuleeseen neulotaan langan väliin ajatuksia. Olen jatkanut äitini perinnettä ja tulen jatkamaan sitä myös omille lapsilleni.





Tänään poikkesin Hyvänneuleentie seiskasta metsään pikkupolkuja tai tallattuja jälkiä seurailemaan, mutta enköhän seuraavassa postauksessa palaa takaisin käsityöasialinjalle.