1.8.2007

Fanipolvisukat, prosessikuvaus, osa 1

Otan vastaan Käsillään-blogin Tainan haasteen kertomalla Ilun ja Tainan tapaan neuleen synnystä. Haaste tuli sopivasta, koska olen kolmisen viikkoa suunnitellut neulovani elämäni ensimmäiset ja kenties ehkä viimeiset fanisukat.

Kaikki alkoi oikeastaan alkoi lomalla, jolloin sain idean neuleeseen. Kuten olen jo aiemmin kertonut Morrisseyn musiikki yhdessä rentouttavan lomafiiliksen kera sai minut ihan uusiin äfääreihin. Usein tällaiset asiat tekevät minusta tuotteliaan, luovan. Koska en tällä kertaa pysty kirjoittamaan tunnetta sanoiksi tai maalaamaan kuvaksi, päätin neuloa sen muistoksi yhden kesän tunnetulvasta.

Nyt on meneillään luomisvaihe. Olen kuunnellut Morrisseyn levyjä, surffanut netissä lukien fanisivuilta keskusteluja sekä katsonut mitä fanitavaraa viralliset fanikaupat tarjoavat ymmärtääkseni Morrisseyn tyylin, tavoittaakseni ytimen millaiset sukistani teen. Ja sukista tulee polvisukat - totta kai. Päätin ottaa yhdeksi teemaksi uusimman levyn "Ringleader of the Tormentors", joka on yksi suosikkini.

Fan socks project

ROTT-levyn kansi sekä värituloste mukanani valitsin sukkalangan värit. Ostin Fortissima Sockaa, josta olen neulonut jo kahdet sukat. Langan paksuus on minulle sopiva sekä sukan mitoitus (silmäluvut, kavennukset) on jo valmiina. Sinistä, valkoista ja mustaa ROTT:n yhden logon mukaan. Menitasta saa myös 30 cm:n pituisia Addi turbo pyöröpuikkoja, joten ostin toiset 2,5 mm:set. Nyt voin neuloa kahta sukkaa yhtäaikaa.

Fan socks project

Langat on hankittu ja nyt minulla on meneillään kuvion suunnittelu. Olen hahmotellut jo jotain paperille, kirjaimia, kuvioita ja neulonut kokeeksi pienen tilkun. Kokeilen, suunnittelen vaihtoehtoja edelleen ja mietin ratkaisuja, miten kuviot toteuttaa. Tarkoitukseni ei ole suoraan kopioida logoja tms. vaan tuoda jotain omaa mukaan. Minulla on jo mielikuva, että sukan pitää olla melko yksinkertainen, tyylikäs.

Fan socks project

Toisaalta mitä enemmän olen Morrisseyta tutkinut ja tunnelmaa tavoittanut en ole enää varma onko värit ja raakileena oleva ajatus tarpeeksi hyvä. Ongelman voisi ratkaista neulomalla kahdet erilaiset polvisukat - toiset noudattaen ROTT-levyn teemaa ja toiset, jotka ovat enemmän Morrisseyn ja hänen musiikkinsa minulle mielikuvaa tuottamaa ilman jo valmiita raameja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiinnolla odotan lopputulosta, olen itsekin The Smiths & Morrissey -fani. Voi kunpa sen lämpimän äänen saisi jotenkin kudottua sukkiin mukaan...

Anonyymi kirjoitti...

^Näihin samoihin sanoihin täälläkin :)

2 erilaista sukkaa vois olla tosi hieno idea!