28.11.2007

Radiohead In Rainbows sukat - esimakua lopputuloksesta

Polvisukkia pukkaa taas - yllätys, yllätys.

Radiohead In Rainbows Socks

Näihin inspiroidun Radioheadin uusimmasta In Rainbows -levystä, jonka taannoin latasin soittimeeni. Odottelen joulukuussa saapuvaksi In Rainbows cdboxia, johon kuuluu mm. kaksi CD:ta sekä vinyyli että taidetta. Toinen CD-levy on mustapohjainen ja toinen valkopohjainen.

Oikeastaan In Rainbows sukat ovat vielä kesken neulomisen. Valkopohjainen sukka on vielä tekeillä - puolessa välissä menossa. Rapsaan lopputuloksen kun saan levyt ja sukan valmiiksi.

En löytänyt täysin samoja värisävyjä Fortissima Sockasta kuin halusin. Raitojen värit ovat sinne päin, mutta kuitenkin samassa järjestyksessä kuin levyn kannessa.

Radiohead In Rainbows Socks

Radiohead In Rainbows Socks

Toisen sukan eli leveäraitaisen kanssa oli mutkia matkassa. Tajusin reilusti yli puoleen väliin sukkaa neulottuani että minulla oli väärät puikot. Neuloin sukkaa 0,5 m paksummilla puikoilla kuin toista, joten raidoitus ei mennyt niin kuin alunperin suunnittelin. Purkaa ei huvittanut, joten tein sen loppuun asti. Tekevälle aina sattuu.

Nautin neuloa nyt värejä, koska ulkona on vielä pimeää eikä ainakaan täällä etelässä vielä kunnolla lunta.

Radiohead In Rainbows Socks

Lanka on tämänhetkistä lempisukkalankaa eli Schoeller & Stahl Fortissima Sockaa. Puikkoina Turbo Addit (30 cm) 2,5 mm. Lisää sukkarapsaa tulossa joulukuun puolella.

Viikonloppuna pistäydyin Helsingin Messukeskuksessa Käden taito -messuilla. Ostin Opal-sukkalankaa, koska pidän yksivärisistä sukkalangoista sekä Opal on juuri sopivan ohutta. En ole aiemmin tästä langasta neulonut, joten toivon, että on ei nukkaantuvaa ja hintansa arvoista. Värisävyt ovat ainakin minulle mieleiset.

Opal sock yarn

10 kommenttia:

MeRzU kirjoitti...

Ihanat sukat, kerrassaan herkullisen väriset!

.k kirjoitti...

Ihailen kyllä tuota inspiraatioittesi syntymistä! Sukkasi ovat varmasti vielä tavallista lämpimät, kun joka kerta käyttäessäsi saat niistä vielä mielikuvan lempimusiikista. Uusin Radiohead on täällä vielä kuulematta, ehkä sitten lomalla kun jaksaa ottaa vastaan musiikkia ja nauttiakkin siitä..

Opal on ollut käytössä kestävää ja melko vähän nukkaantumatonta. On line on ollut ehkä minun kokeilujen tämän hetkinen suosikki, yhtä lailla hyviä perusvärejä - tosin kokeilut jatkuvat vielä.

mari kirjoitti...

Ihania polvisukkia taas! Minkälainen noiden Radiohead-sukkien parista tulee? Samat raidat mutta harmaan sävyissä? Vai ihan mustavalkoiset?

Perhoneito, kirjoitti...

Ihania sukkia! Niissä jalat lämpiää ja mieli piristyy. Itsekin pitäisi neuloa kirkkaampia värejä varsinkin näin kaamosaikaan.

Liisi Pupunen kirjoitti...

Vau, upeat! Kuten Morrissey-sukatkin. :) Tässähän inspiroituu itsekin miettimään lempibändejä sukkamielessä...

Miina Möttönen kirjoitti...

Värikästä raitaa, kauniit kauniit! Linkitin sivusi blogistani koska käyn täällä jatkuvasti kurkkimassa :)

Lotta kirjoitti...

Hienot sukat, sopii sulle (ja mä täällä salaa kadehdin sun sääriä, lyhyiden pötkyläjalkojen omistajana... ;))

eltsu kirjoitti...

Vink vink, Opalia saa kivasti tilattua kotiin myös mm. Martinas Bastel&Hobbykistestä sekä Mariannes Opalwollesta. Hinta on huomattavan paljon miellyttävämpi kuin kotomaassa!

Ingvild kirjoitti...

Fantastic socks! Those colors inspire me.

Itkupilli kirjoitti...

Todella ihanat sukat, varit on mahtavat ja tosi kiva idea noi eripaksuiset raidat...on tosi tylsaa jos kaksi sukkaa on samanlaiset. :))