26.4.2009

Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista...

....niistä on pienet tytöt tehty!

Kiirastorstaina syntyi pienen pieni tyttövauva sukuun eli lapsoseni saivat uuden serkun. Kävimme eilen katsomassa reilun kahden viikon ikäistä pikkuista tyttövauvaa. Vaikka itselläni on kolme lasta, en voinut olla ihailematta ja ihmettelemättä miten pieniä vauvat ovat syntyessään. Ja ne sormet ja varpaat, vauvantuoksu, oih! Jälkikasvuni oli myös ihastuksista mykkiä ja innoissaan sekä kilvoittelivat keskenään kuka saa pitää pikkuista sylissä ja kuinka monta kertaa.

Tekaisin kiireellä vauvalla tuliaisiksi pari mekkoa.

En ole neulonut vauvoille sitten viimeksi kun omani olivat vauvoja tai kun odotin heitä. Etsin lehdistä ja kirjoista ohjeita oikein urakalla (joku taisi hermostua täällä lehtiin ja avonaisiin levällä oleviin kirjoihin olohuoneen nurkassa), mutta lopulta löysin Ravelrysta pari ohjetta. Little sister's dress (valkoinen mekko) on ilmainen ohje ja helppo neuloa. Pidän mekossa erityisesti yläosan ja helman poimuista.

Little sister's dress

Toinen mekko on samaten Ravelrystä bongattu Fiona's top (maksullinen ohje), josta löytyy kokoja isommallekin. Helmaan olisi kuulunut neuloa ainaoikeaa, mutta kokeilin siihen peruspitsineuletta.

Fiona's top
Fiona's top

Fiona's topissa on takana kaksi nappia, jotta kaula-aukon saa helposti pujotettua pään yli.

Lankana molemmissa on Idena Bambino Ull, jota löysin Lankavakasta. Etsin kiireessä lankaa, joka piti saada heti mukaan (en ehtinyt selailla nettilankakauppojen vaihtoehtoja sekä odottaa langan saapumista postitse). Bambino Ull on pehmoinen vauvalanka, jossa on tai ainakin saatavissa myöhemmin paljon värejä. Tarkoituksena oli neuloa jotain tyttömäistä vauvan äidin toiveesta juuri vauvalangasta. Ongelmana oli, että vauvalankojen värit tökkivät. En valinnut vaaleanpunaista itsekkäästä syystä, koska en pidä perusvaaleanpunaisesta. Pinkin erilaiset sävyt (kuten vanha roosa) taas ovat eri juttu. Suppeasta värivalikoimasta päädyin vihreään ja valkoiseen, jotka ehkä eivät olleet paras mahdollinen valinta.

Ostin samalla kolme 50 g:n kerää vauvapuuvillalankaa (valkoista ja pätkävärjättyä violetin, keltaisen ja vihreän sävyä), joista aion neuloa kesävillatakin vauvalle. Mielessä on ainakin Elizabeth Zimmermannin Baby Sweater on Two Needles (Ravelry-linkki) Knitter's Almanac -kirjasta.

Huomasin muuten myös, että vauvaneuleissa (varsinkin ohuen langan kanssa) riittää yllättävän paljon näperrettävää, vaikka luulisi niiden olevan kokonsa (newborn/0-3 kk) puolesta nopeita ja helppoja neuloa.

Little sister's dress and Fiona's top

Fiona's Top by by Sanne Bjerregaard
Lanka/Yarn: Idena Bambino Ull (100 % merinowool, 50g = 175 m) noin/about 75 g
Puikot/needles: 3 mm pyöröpuikot/circular needles
Ravelry-linkki

Little sister's dress by Tora Frøseth
Lanka/Yarn: Idena Bambino Ull (100 % merinowool, 50g = 175 m) noin/about 75 g
Puikot/needles: 3 mm pyöröpuikot/circular needles
Ravelry-linkki

lintsi 2006
(kuva jo vuodelta 2006)

Tämä on ollut kiireinen viikonloppu. Tampereella eilen oli kesä, mutta täällä pääkaupunkiseudulla tänään ei ole voinut ihan kesästä puhua, mutta kunnon keväästä kyllä. Perheen lintsikausi avattiin nimittäin tänään. Pääparka on vieläkin pyörällä kaiken maailman hytkytyksestä ja pyörimisestä. Mutta oikein arvasitte, oli oikein mukavaa!

16 kommenttia:

kio kirjoitti...

onpa ihanat mekot!

Pessi kirjoitti...

Kiitos näistä vinkeistä. Meillekin tulee pikkuinen sukuun syksyllä - vielä ei ole tiedossa kumpi, mutta minusta tuntuu siltä että tyttö sieltä tulee.

Elli ja Aura kirjoitti...

Söpöt mekot ja ihana vihreä väri :)
Elli

Hansu kirjoitti...

Onpa ihanan väriset mekot, pitää laittaa korvan taakse jos vaikka tässä itseki pääsee mekkoja kutomaan. Kiitos vinkistä!

Taija K kirjoitti...

Ihania mekkosia. Tykkään etenkin siitä valkoisesta, se on yksinkertaisen kaunis.

Johku kirjoitti...

Suloisia keväisiä mekkoja. Vihreä sopii todella hyvin tytöille ja olisi minunkin valintani valittaessa vihreästä ja vaaleanpunaisesta.

Päivi kirjoitti...

Voi miten somat mekot!
Ja värit on just ihanan keväiset :)

Laura kirjoitti...

These are so sweet! I love the colour combination you used.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kauniit mekot ja ihana väriyhdistelmä.

Heidi kirjoitti...

Suloiset mekot! Niitä oli varmaan kiva tehdä :) .

siina kirjoitti...

Oi, onpa kaunis tuo Little sister's dress!
Kukahan päättelisi minun pikusiskomekon langanpäät?! Tein sen Silk Garden Litestä :)

Sini kirjoitti...

Oih kuinka ihania mekkoja vauvalle :-}

lucylaine kirjoitti...

so gorgeous!!! i love it!

anNu kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Kiva, että piditte väreistä :-)

Laura and Lucylaine: Thanks for your comments.

Hepsi kirjoitti...

Suloiset mekot!

santra kirjoitti...

Tosi söpöjä nuo mekot!