11.5.2007

Puikkoinventaario

Addi Turbo Circular 2 mm and 3 mm (30 cm)

Posti toi pienen paketin Bristolista Get Knitted -nettikaupasta. Neulon mieluiten pyöröpuikoilla. Sukkapuikot menettelee, mutta esim. kirjoneulettä neuloessa ovat mielestäni hankalat. Sukkia voi neuloa joko ihan lyhyillä tai pitkillä pyöröpuikoilla. Vasta nyt sain tilattua lyhyet Addi turbot. Puikot ovat vain 30 cm pitkät ja paksuudeltaan 2 mm ja 2,5 mm eli eniten käyttämäni puikkokoot. Olisin ottanut myös 3 milliset, mutta ne olivat loppu. Angelyarnista löytyi puuttuva koko, joka on toivottavasti jo matkalla. Kiitos Piikkarille ja Ullulle esimerkistä ja vinkistä.

Fleece Artist Merino 2/6 Shade Brick

Ei puikkoja ilman lankaa. Tilasin kokeeksi vyyhden Fleece Artist Merino sukkalankaa, joka on todella kaunista. Sävy on kerrassaan tyrmäävä. En muista milloin viimeksi lanka/langan sävy olisi tehnyt minuun tällaisen vaikutuksen. Get Knitted sivuilla oleva kuva ei tee oikeutta langalle. Pakko saada tätä luksusta lisää, langan saisi varustaa koukkuuntumisvaara-leimalla.

Crockets and Needles

Hyvä minä - sain vihdoinkin tehtyä puikkoinventaarion. Säännöllisin ajoin järjestän puikkoni, mutta mokomat tuppaavat sotkeentua ja levittäytyä ympäri kotia. Puikkokotelo tms. olisi kätevä, tiedän.

Crockets

Virkkuukoukkuja löytyi 12 kpl (tasakoot 1-9 sekä pari ns. välikokoa 1,25 ja 1,5 mm) ja kaksi palmikkopuikkoa (2 ja 4 mm). Epäilen, että virkkuukoukku tai kaksi on teillä tietymättömillä.

Needles

Pyöröpuikoja omistan 28 kpl neljässä eri pituudessa 30 (2 kpl), 40 (13 kpl), 60 (3 kpl) ja 80 cm (11 kpl).

30 cm: 2 ja 2,5
40 cm: 2/2,5/3/3,5/4x2/4,5/5x2/5,5/7/8/10 (hmm, puuttuu 6 mm pyöröt)
60 cm: 2/3,5/6
80 cm: 2,5/3x2/3,25/4/5/6/7x2/8/10

Puikkoinventaariossa saa hyvin selville myös puuttuvat puikkokoot!

Needles

Sukkapuikkoja on yhteensä 50 puikkoa (koot: 1,5/2/2,5/3/3,5/4x3/5
ja 8 mm). Nelosen koon puikkoja olen näköjään hamstrannut, miksiköhän?

Needles

Suoria puikkoja on virkkuukoukkujen tavoin tusina. Koot 2,5 (2 paria)/3/4 (2 paria)/5/6/8/10 (2 paria)/12 ja 15 mm. Uri Geller-puikot ovat surkeaa katseltavaa. Huolellisempi säilytys olisi estänyt metalli/alumiinipuikkojen vääntymisen. Onneksi paksut muoviset 15 mm puikot eivät helposta taivu.

No niin, nyt on puikot laskettu ja Hyvänneuleentiellä lista pysyy tallessa. Täältä on kätevää tarkistaa onko tarvittavia puikkoja vai ei.

3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Pitää kai minunkin antaa kohta periksi ja tilata kokeeksi sitä lankaa, on houkutellut siellä kaupassa jo pitkään. Upea väri!

Puikkoinventaario on tarpeellinen juttu. Tekemättömien töiden listalla täällä :)

Mari kirjoitti...

Apua - tuo Fleece Artistin merino näyttää sun kuvassa todellakin tyrmäävältä. Olen käynyt Getknittedin sivuilla jo moneen kertaan melkein tilaamassa. Onneksi kuvissa värit ovat niin pliisuja etten ole sortunut! ;-)

anNu kirjoitti...

Nettikauppojen kuvat eivät aina ole parhaita mahdollisia. Siksi googlailen usein kuvia sävyistä ennen kuin tilaan lankaa. Ja tästä Brick-sävystä löysin kivan kuvan ja rohkenin valita juuri tämän värin.

Tilailen lankaa jossain vaiheessa lisää, muutkin sävyt kiinnostaa :-D.