7.8.2007

Fanipolvisukat, prosessikuvaus, osa 2

Olen tehnyt Morrissey-fanipolvisukkien eteen jotain. Loppuviikosta jumittauduin miettimään syvemmin ideaani, mikä ei ollut hyvä asia. Huomasin taas sen minkä tiesin entuudestaan - liiallinen yrittäminen tietää hallaa projektille.

Surffailin netistä vaakunoita. Pikaisesti selaten opin, että vaakunat koostuvat eri osista ja osat symboloivat jotain. Etsin kuvia M-logo kilven takana olevasta seppeleestä, köynnöksestä tai nauhasta selvittääkseni mistä kasvista on kyse. Innostuin ottamaan M-logon (vaakunan) sittenkin työn pohjaksi.

Project fan socks

Viikonloppuna täyttelin ruutupaperin ruutuja ja yritin löytää oikeaa kuviota oikeilla mittasuhteilla. Neuloin muutamia pieniä koemallitilkkuja nähdäkseni näyttääkö hyvältä vai ei. Vasemmalla oleva pieni mallitilkku kuvaa köynnöstä, tammen lehtiä. Lopulta sain parin päivän työn jälkeen vaakunan, M-logon paperille.

Project fan socks

Kerron M-logosta ja sen ideasta sukasta vähän tarkemmin. Se löytyy ROTT-levyltä takaa. Tarkoitus oli neuloa kuvio sääreen aika ylös eteen, mutta ei ihan keskelle. Kilven takana olevan köynnöksen olisin neulonut hieman rehottavaksi tai ehkä paremminkin sanottuna yhden oksan kasvamaan pidemmälle muita, kapeana kietoutumaan nilkaa ja varpaita kohti niin kuin Morrisseyn musiikki elää omanlaista elämää minun päässäni. Toisesta sukasta olisi tullut erilainen, mutta sen sukan kuviot olisivat liittyneet tähän ensimmäiseen. Mietin myös tekijänoikeusasiaa...

Mutta kuinkas lopulta kävikään. Neuloin kuviota sukan varteen jopa kaksi kertaa, ensimmäisen purin, mutta kuvio ei vaan toimi. Se on liian iso enkä en saa sitä järkevästi pienemmäksi. Lankoja on vaikea juoksuttaa niin että näyttäisivät siisteiltä. Ehkä jossain muussa neulekappaleessa, esim. villatakissa tai puseron selässä toimii hyvin. Olen tietyllä tavalla taas alkupisteessä. Toisaalta olo on helpottunut, koska toinen kuvio, idea sukkaan muhii jo mielessä. En lannistu tästä takapakista. Kyllä se vielä sieltä tulee. Tälläista se joskus on - onnistumiseen tarvitaan useampi yritys, joskus se käy vaikeamman kautta.

Project fan socks

3 kommenttia:

tikru kirjoitti...

Usein se on just niin, et mitä pitemmälle säätää, sen ahdistavampaa on. Mulla ainakin usein yksinkertaisin ja aika usein myös ensimmäinen idea on toimivin. Tosin purkaminen lisää kärsivällisyyttä ja antaa aivoille aikaa toimia. :) Odotan mielenkiinnolla jatkoa tähän projektiin.

Hansu kirjoitti...

Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa. Ei vain ole tullut komentoitua . Huomasin juuri, että häh, täällähän on linkki meitsin blogiin! Nyt piti sitten kommentoida. Suunnittelin vähän aikaa sitten lapasia. On täysin eri asia suunnitella ja laskea silmukoita sekä kuvioita, kun aloittaa valmiista ohjeesta neulominen. Siinä on eri fiilis mukana.

Ihania sukkia olet neulonut! ;)

anNu kirjoitti...

Tikru, juuri näin. Pitäisi uskoa ja luottaa ekaan spontaaniin fiilikseen. Se on monesti se paras ja toimivin.

Hansu, kiitos, kiitos :-D

Eilen postauksen jälkeen kävin hikilenkillä. Aivot lepäsivät :-) ja tajusin, että voisin vielä kokeilla M-logon toteuttamista tekemällä silmukat jälkikäteen neulalla eli jäljittelemällä kuviota.